perjantai 18. toukokuuta 2012

Tauer 01 Le Maroc Pour Elle.


Edellisessä postauksessa kerroin hiljattain hankkimastani Tauerin näytesetistä. Päätin olla kerrankin järjestelmällinen, ja tartuin ensimmäisenä tuoksuun numero 1. Le Maroc Pour Elle on mitä huikein pullotettu pikavisiitti kauas pois.

Le Maroc Pour Elle roiskahtaa pienestä suihkeputkilosta iholle, ja lepäilee siinä hetken. Alun sitruksinen ja laventelinen yrttisyys läpsäisee narttumaisen litsun klassisempaa alkua odottavan kasvoille. Pelkään nenälleni varsin ynseiden yrttien ylivaltaa. Rakastan muutoin tuoreita yrttejä ja hedelmiä. Näillä maustesäkkien ahtauttamilla kujilla yrttien ja mehukkaiden sitrusten sekamelska johdattaisi minua nousuhumalaisesti yhä pidemmälle äänekkääseen yöhön. Ihollani sama ei toimi. Äksyjen yrttien uhkakuva haihtuu kuitenkin huomaamatta haljuna savuna ilmaan.

Kasvoilla kihelmöi pitkän päivän kasvoille paahtama kevyt punoitus, tummuneet pisamat. Näissä vilkkaissa kortteleissa hivenen viilennyt ilta hyväilee kirjavan hellemekon ylimitoitettujen helmojen lävitse väsyneitä sääriä. Suitsukkeiden väkevä sinfonia sekoittaa ilmansuunnat tässä ihmeellisessä basaarissa. Jasmiinin rohkea, mutta hellä kosketus yhdistettynä puisen pohjan patsuliseen kiihkeyteen tekee Le Maroc Pour Ellestä ruusuineen sensuellin kokonaisuuden.

Ainakin tällä tuoksulla Andy Tauer osaa vietellä naisen. Syvänsinisessä pullossa, poltetun oranssissa liemessä on aineksia sotkea pitkä haaveideni hankintalista. Mikäli pääsen sopuun vieraannuttavan intron kanssa kaikki on mahdollista.

....

..

2 kommenttia:

  1. Osaisitsä suositella jotain kivaa kesäistä tuoksua (mielellään alle 50e.. ja joka ei tuoksu vaniljalta! :D) ?
    ..tai laittaa linkin postaukseen jos oot sellasen jo tehny :)

    Mistä muuten tilaat/ostat/saat noita näytteitä?:)

    VastaaPoista
  2. Tavarataloissa on hyvin saatavilla mm. Diorin Escales-tuoksuja sekä Guerlainin Aqua Allegoria-sarjaa. Yksi toistaiseksi täällä unohtamani erinomainen kesätuoksu on mielestäni Versacen Versense. Myös L'Occitanen tuoksut sopivat monet erinomaisesti kesään. :)

    Loistava ja kattava lista näytteisiinkin erikoistuneista nettikaupoista löytyy täältä: http://tuoksufoorumi.fi/viewtopic.php?f=1&t=36

    VastaaPoista