sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Acorelle.




Ensimmäisillä visiiteilläni Ruohonjuureen mietin mikä kosmetiikkaosastolla tuoksuu niin ihanalta. Pikaisilla teeostoksilla en kuitenkaan pysähtynyt selvittämään asiaa.. Keväällä kävin tsekkaamassa Samaan Aikaan Intiassa-näyttelyn Helsingin Taidemuseossa ja erään teoksen yhteydestä bongasin ensikertaa Acorellen hajuveden. Maailman ehkä suloisin ruusutuoksu kulki ihollani koko näyttelyn ajan, ja ihan pian googlettamalla löysinkin Ruohonjuuren valikoimista Acorellen tuoksuja. Alla muutama poiminta Acorellen valikoimasta.


Olen jo käyttämässä toista pullollista R de Rosea. Tuoksu kun ei yhtä taidenäyttelyä pidemmälle kestä - ja minähän tykkään tuoksua koko ajan! Acorellen luonnonmukaiset tuoksut eivät tosiaan kestä iholla pitkään. Juuri R de Rosella on kuitenkin aivan oma erityinen soppensa sydämessäni. Varsinkin kesätuoksuna tämä toimii loistavasti! Tykkään kuitenkin ympäri vuoden iltaisin rentoutua ennen nukkumaanmenoa hyvän musiikin tai kirjan parissa - tuoksuen R de Roselle. Kaivaten kesää.




Laajempaa tuttavuutta tehdäkseni päätin lähestyä Ekovistaa - Acorellen maahantuojaa - muutamien näytteiden toivossa. Vastaanotin paketin, jossa luokseni päätyi läjä näytteitä sekä täysikokoinen Absolu Tiare Eau Fraiche. Huone- ja tekstiilituoksuiksi kuvatut Eau Fraichet sopivat oikein passelisti ihollekin - ja parfyymien kanssa sekoitettaviksi.

Nyt huolellisemmin tutustuttuani olen huomannut, että Acorellen tuoksut ovat kaikkineen ihastuttavan lempeitä ja keveitä. Suurella todennäköisyydellä herkemmätkin nenät ja ihot kestävät näitä tuoksuja. Voisin kuvitella lastenkin pitävän näistä. Ensimmäisiksi tuoksuiksi varmasti helppoja ja turvallisia.


Katsoin oikeudekseni käyttää tässä postauksessa netistä ja Ekovistan sivuilta löytyvää kuvastoa. Tässä postauksessa esiteltyjä tuotteita olen vastaanottanut blogilahjana Ekovistalta.


..

maanantai 5. joulukuuta 2011

Tuoksuarvonta on ratkennut!!

Ensinnäkin, pahoittelut viivästyneestä arvonnan loppuratkaisusta! Meikäläinen hillui koko viikonlopun Tavastialla juhlistamassa Von Hertzen Brothersin ja allekirjoittaneen jo 10-vuotiaaksi ehtinyttä yhteistä matkaa.

Oopiumiluolan ensimmäinen tuoksuarvonta on siis päättynyt. Osallistujia kertyi arvontaan ilahduttavan - ja yllättävän - monta.

Vihdoin tänään keräsin arvontaan osallistuneiden nimilappuset kulhoon. Onnettarena toimi nelikuinen ranskistyttömme, Coco Chanel. Ensimmäisenä suuhun osui rutattu ruutupaperin pala Mohnin nimellä varustettuna. Laitoin Mohnille jo sähköpostia, joten Salvatore Ferragamon Incanto Heaven on siis yhtä osoitetta vaille valmis postitettavaksi.

Tämä arvonta olikin hauska kokemus, ja järjestänkin taatusti tulevaisuudessa uuden arvonnan.


Paljon onnea, Mohn!!