sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Escada Absolutely Me.


Uusi hankinta. Ensikohtaamisemme oli mitäänsanomaton. Se unohtui. Incredible Me tai Desire Me eivät kumpikaan ole olleet makuuni. Rakastan My Little Ponyja. Nyttemmin jo laantunut harrastukseni näkyy pastellisten 80-luvun muovielikoiden hengailuna vitriinissä. Absolutely Me on kuin pieni matka lapsuuteen. Ilman tätä ystäväni alunperin vetämää yhteyttä ponskuihin tuskin olisin koskaan palannut Absolutely Men luokse.

Olemme kohdanneet muutaman kuukauden välein satunnaisesti. Seikkaillessani pikaisesti kaupungilla ontossa päässäni alkoi humista. Lähdin liki tyhjin käsin tavaratalosta. Matkalla metroasemalle eteeni käveli nuori nainen, jonka kanssa jouduin tekemään klassiset väistämis- ja väistämättömyysvelvollisuusliikkeet. Nenääni osui makea ja suloinen tuulahdus. Absolutely Me!!

Uuden laatikon avaaminen on aina yhtä suuri juhla. Ensisuihkaukset molempiin käsivarsiini eivät kotioloissakaan tuota pettymystä. Ensituoksu on makea, mutta ystävällisen hampaaton verrattuna Escadan pelottaviin kesätuoksuihin. Pehmeä marjaisuus on suorastaan poikkeuksellinen. Yhdistettynä vaniljaan alku muuntuu nenässäni kirsikaksi. Vadelma ja ruusu tuovat mieleeni pitkäaikaisen ystäväni.. Absolutely Me voisi olla Yves Saint Laurentin Parisiennen pieni ja pyöreä sukulaislikka. Se kiltti leikkikaveri.

Absolutely Me lienee kohdallani omiaan arkikäyttöön. Kesto luokkaa fasaaninlento. Tätä joutunee suihkimaan useita kertoja päivän aikana. Halvaksikin tätä voisi haukkua, mutta moinen väite viiltäisi rintaani. Makean kerman viimeistelemä leikkisyys vaatiikin Absolutely Men kantajalta nuorekasta asennetta ja kauhallisen itseironiaa. Ei turhia paineita, ei turhia mietiskelyjä. Nyt ei masennuta! Hyväntahtoinen bilehile pyörähtelee arkenakin kotona - alusvaatteisillaan - päivän pakollisten renkutusten tahtiin. Mitä huono radiokanava sattuukin suoltamaan.

..

7 kommenttia:

  1. Hei, kanna ihmeessä tuoksusi rinta rottingilla! Kun löytää jotain josta pitää, ei kannata korvaansa lotkauttaa muitten ilmeille.

    Näin pari päivää sitten uljaan naisen, joka sai Armanin Coden tuoksumaan melkein hyvältä. Ja mummon, joka teki suuren sisääntulon bussiin Fracas-pilvessä. Lakki päästä molemmille!

    Mulla on tänään blogi täynnä trashia. Kun kerään vielä lisää rohkeutta, esittelen myös muutaman sellaisen oman suosikkini joille ihmiset lähinnä nyrpistävät nenäänsä.

    VastaaPoista
  2. En juuri tiedä mitä muut tästä ajattelevat.. (Itselläni oli toki siinä ja siinä..) Yhden yön yli nukuttuani viihdyn tässä vielä paremmin. Hyvän tuoksun merkki, se on varma! Vaikuttaa myös siltä, että neljällä suihkauksella ei enää lennetä kuin fasaani. Parhaimmillaan kestää siis ihan laadukkaasti.

    Kyllä jokainen tuoksu ansaitsisi tulla arvostetuksi ja käytetyksi. Ei pidä koskaan luottaa kuin omaan nenäänsä.

    Multa löytyy Armani Code. Olen tosin jämähtänyt sen kanssa syksyyn, muina vuodenaikoina en sitä halua käyttää.

    Mäpä yritän ehtiä blogiisi vielä tänään - nyt täytyy rientää kummilapsen syntymäpäiville.. Sitä tässä toki mietin kuinka onnistuisin lisäämään blogisi mun bloggerin listaan.. En juuri käytä muita listoja. Ehkä vaan lisään blogisi kirjanmerkkeihin ja käyn ahkerasti nuuskimassa onko uusia artikkeleita. Olisi toisaalta kivaa jos se näkyisi tuolla mun profiilin seurattujen blogien listassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Gogolin lisääminen onnistui ihan ongelmattomasti, kyllä Bloggerilla voi seurata muihinkin pohjiin kirjoitettavia blogeja.

      Olen itse kuvitellut aikuistuneeni ja hienostuneeni kovastikin tässä viime aikoina, mutta kyllä ne tietyt karkit vain vielä edelleen houkuttelevat. ;D Ja mikäs siinä, minäkin olen vahvasti sitä mieltä, että sitä on käytettävä mistä itse tykkää. Ainakin niin kauan kuin tuoksuja hankkii omaksi ilokseen eikä muiden nenille. :)

      Poista
    2. No oho!! :D Tajusin ensimmäistä kertaa kokeilla suoraan hallintapaneelissa blogien lisäystä listalleni. Yleensä käytän tuota oikealla olevaa liittymiskuvaketta. Onnistuihan tuo nyt kun älliäni käytin. :)

      Poista
  3. Haa, mulla on noi kaikki kolme! ;-) Kaikkia olen tyytväisenä käyttänyt. Enkä koskaan erota mikä on mikä, minusta ne tuoksuu niin samalta. Tai siis on ne erilaisia mutta en ole koskaan varsinaisesti vertaillut, käyttänyt vain milloin mitäkin. Jos mulle lykättäisiin paperiliuskat nenun alle ja käskettäisiin nimeämään mikä on mikä niin en takuulla osaisi laittaa järjestykseen ja tunnistaa oikein.

    Ensimmäiseni oli Incredible Me, sisko toi laivalta. Olin toivonut Desire Me:tä mutta siskon mielestä toi Incredible tuoksui paremmalta (tai sitten sitä Desire Me:tä ei ollut tai jotain). Sittemmin hankin kaksi muuta itse. Viimeisin hankinta oli juurikin tämä Absolutely Me. Minusta koko sarja on sellainen sievä ja puuterisen hattarainen, hyvää mieltä ja karkkia. Eniten taidan tykätä tästä AM:stä, se on kevyin ja leikkisin noista ja selkeästi myös unelmaisin.

    Eivät ole mulle mitään tajunnanräjäyttäjiä vaan sellaisia kivoja ja harmittomia hyvänmielen tuoksuja. Ihanan naisellisia. Itserakkaana ihmisenä tykkään myös nimistä! ;-D

    VastaaPoista
  4. Harmittomia hyvänmielen tuoksuja - niitäpä hyvinkin. Taidan joskus ottaa tarkempaan syyniin nuo kaksi edellistä Me-sarjan tuoksua. :)

    VastaaPoista
  5. Mulle iski himo päästä tuoksuttelemaan tätä tuoksua. Mielenkiinto heräsi kun luin sanan 'kirsikka' ja lisää mielenkiinto heräsi kun mainitsit tämän olevan Parisiennen sukulaislikka. Kerran nimittäin kysäisin entiseltä työtoverilta hänen hajuvedestään, se kun tuoksui mielestäni niin hurmaavalle, ja muistelen hänen kertoneen sen olevan Parisienne. Eli juu, pistänpä Absolutely Me:n korvan taakse =)

    VastaaPoista