tiistai 8. toukokuuta 2012

Suuri Avon-postaus.


Hyvä blogiystäväni, ihana Nonnu, lahjoitti minulle ison läjän Avonin tuoksuja pullojen ja näytteiden muodossa. Avon oli minulle kokonaisuudessaan  vieras brändi ennen tätä. Ajattelin kehittää aiheen tiimoilta jotain spesiaalia, ja keräsinkin tuoksuhöpöimmät tyttöystäväni kahvittelemaan saman pöydän ääreen. Pienen herkuttelun ja hauskojen juttujen jälkeen kaivoin laukustani pöytään kasan meille kaikille vieraita tuoksuja - ensin näytteiden muodossa.

.....


Leivontaa, koruja ja muita käsitöitä harrastava farmaseuttiystäväni, Sanne, mainitsee pitkän linjan suurimmaksi rakkaudekseen Lancômen Hypnôsen. Uudempiin suosikkeihin lukeutuu Chanelin Chance Eau Tendre.

Kahden pienen lapsen energinen äiti, Soile, muistaa jo kaukaa teini-iästä Carolina Herreran 212:n. Thierry Muglerin Angel on myös aina yhtä hyväntuulisen sinisilmämme mieleen.

Nukkekoteja harrastava Sonja asuu miehensä kanssa romanttisesti sisustamassaan isossa talossa kissojen, koirien ja kanien kanssa. Suosikeikseen Sonja mainitsee Chloén Intensen ja Emporio Armanin Shen.

.....


Näyteputkilot kiersivät kukin jokaisen tytön nenällä - osa iholla, osa paperilla. Avon kertoo Christian Lacroixin Noirin sisältävän inkivääriä, sahramia, kardemummaa, valkoista seetriä ja vetiveriä. Noir herätti positiivisia viboja eritoten Sonjassa, joka otti näytteet kotiin miehekkeelleen.

Little White Dress tuntui useammassa nenässä tunkkaiselta, yllättävää kyllä Avonin mukaan sen on tarkoitus olla kevennetty versio Little Black Dressistä, joka taas jo olikin raatimme mielestä paljon onnistuneempi tuoksu. Vaikka Avon kertoo tuoksun olevan itämainen raatimme arvioi sen perinteisen kukkaiseksi. Little Black Dress voisi sopia äidilleni.




Hennon persikkainen Bond Girl 007 ja Summer White olivat tyttöjen ja allekirjoittaneen mielestä helppoja, hieman ohuita kokonaisuuksia. Jälkimmäisen kohdalla joko näyteputkilo tai turtuneet nenät saivat aikaan yhden hauskimmista kommenteista - ei sovi toipuneille alkoholisteille.

Reese Witherspoonin Love oli näyteputkiloista suosituin, erityisesti Soile tunsi sen omakseen. Tuoksu herätti raadissamme mielleyhtymiä aurinkovoiteeseen ja kookokseen.




Varsinaisia pullotuoksuja meillä oli tutkailtavana neljä. Far Away Dreamsin klassinen pyöreälinjainen pullo hennonkeltaisella tasselilla näytti kaikkien mielestä paremmalta ilman korkkia. Muovinen pallokorkki voisi vaativan ja tyyliuskollisen sisustajan, Sonjan, mukaan soveltua hyvin vaikkapa hierontaan. Far Away Dreams olikin Sonjan suurin suosikki koko tuoksukatselmuksesta. Kukkaishedelmäinen tuoksu toi hänen mieleensä kesän 1997 - ja Don Huonot. Ja koska Sonja allekirjoittaneen tavoin todella rakastaa Don Huonoja oli selvää päästää Far Away Dreams viettämään ansaitsemaansa kesää Janakkalaan. Sonja on muuten tuoksuraadistamme ainoa, joka on jättänyt monta ihanaa tuoksua kaupan hyllyyn tyylilleen sopimattomien pullojen takia.




Kauneimman pullon titteli päätyi ehdottomasti Reese Witherspoonin In Bloomille. Aurinkoinen ja romanttinen kesätuoksu toi mieleen mm. Tommy Girlin kesäversion muutaman vuoden takaa. Lahjoitin pullokaunottaren siihen ihastuneelle Soilelle.




Soilen lempparituoksu oli kuitenkin True Glow. Sen tyylikäs ja vähäeleinen muotokieli oli meidän kaikkien mieleen. Kesämökistä muistuttavat mäntyiset ja pihkaiset aromit herättivät mielleyhtymän tunnistamattomaan saippuaan, mahdollisesti mäntysuopaan.




Fergien Outspokenia Avon itse kuvailee rohkeaksi, jopa nahkaiseksi tuoksuksi. Raatimme ei löydä nahkaa, mutta marjoja, ja määrätietoista kirpeyttä sitäkin enemmän. Outspoken pääsi uuteen kotiin Sannen kesää sulostuttamaan.

Lopuksi laitoimme tyttöjen kanssa pullot paremmuusjärjestykseen. Yksimielinen raatimme ei ollut. Itse tykästyin erityisesti In Bloomiin. Mielestäni Avonin tuoksujen ongelma on niiden samankaltaisuus - niiden kesy lähestyttävyys. Vastaava tyyli on haistettavissa Oriflamella, The Body Shopilla ja Yves Rocherilla.



Soilen lempituoksuksi valikoitui True Glow -- viimeiseksi jäi Far Away Dreams.



Sannen ykkösenä Outspoken -- ja inhokkina jälleen Far Away Dreams.



Toisen kauhu on toisen herkku -- Far Away Dreams ykköspaikalla ilman korkkia, marjainen Outspoken  viimeisenä.


Aurinko paistoi ja kaikki olivat iloisia hauskan tuoksuraatimme päätteeksi. Kun pääsin kotiin oli kirsikkaamme puhjennut monta suloista kukkaa.


..
..

7 kommenttia:

  1. Muistaakseni juuri tuo Reese Witherspoonin Love-tuoksu oli se josta itse kanssa pidin kun Avonin kuvastoa selailin - tai sitten joku muu jossa kyseinen neitokainen edusti. Se ei kylläkään tainnut silloin olla halvimmasta päästä, niin tilaaminen sitten jäi. :D Jotenkin itsellä vain on se pinttymä että 40 euroa on paljon Avonin tuoksusta, kun taas jostain muusta olen voinut maksaa vähän enemmänkin.

    Olipas kiva ja mielenkiintoinen postaus. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta IHANASTA iltapäivästä! <3

    -Soikkis-

    VastaaPoista
  3. mä sit rakastan sun kirjoituksia. Tässä on hyvä aihekin, mutta olisit riemastuttava vaikka kirjoittaisit esim.työkaluista. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kauniista palautteesta!! :)

    Soikkuli rakas, keksitään jotain uutta porukalla ihan pian. <3

    Anonyymille kiitos, ihan punastuttaa tällainen palaute. :)

    VastaaPoista
  5. <3 <3 ihana Tiia <3 <3

    Tämä postaus oli mahtava! Aivan mielettömän hyvä! :) Olen tosi iloinen kun sain lahjoittaa sulle nämä tuoksut! :)

    Halauksia! Olet sweetie! :)

    VastaaPoista
  6. Vieläkään et ole laittanut minkäänlaista kommenttia siitä että kuka on valokuvat ottanut. Ja miten olet saanut luvan niitä käyttää sivuillasi. Mitä jos ottaisit selvää mitä laki sanoo muiden ihmisten kuvien käyttämisestä. Poistamalla asiasta huomauttavat kommentit eivät muuta todellisuutta siitä että käytät sivustollasi luvatta ammattivalokuvaajien kuvia.

    VastaaPoista
  7. Vastaukseni löytyy sille kuuluvasta paikastaan Black Phoenix Alchemy Lab-artikkeliin kirjoitetun kommentin alta. En myöskään ole koskaan poistanut kommentteja blogistani.

    VastaaPoista