torstai 19. huhtikuuta 2012

Philosophy Amazing Grace.





Vuosien huomaamattomien ja satunnaisten mulkaisujen jälkeen Philosophyn bestseller päätyi vihdoin tänä keväänä käteeni asti. Puhtaan, selkeälinjaisen tuoksun saattoi tunnistaa monilla vastaantulijoilla New Yorkissa. Täällä Suomessa Amazing Grace muistuttaa minua mitä sympaattisimmilla tavalla uudesta rakkauden kaupungistani.

Amazing Grace on suihkunraikas ja helppo tuoksu arkikäyttöön. Se on myös siisti, huumorintajuinen ja edullinen. Makea kukkaistuoksu on kiltti, jopa hintsun pikkusievä. Amazing Gracessa kaikki on kevyttä ja ohikiitävää. Aina alun sitruksista selittämättömään kukkahyökkäykseen. Luca Turin antaa The A-Z Guidessa tälle kokonaisen yhden tähden. Mielestäni Amazing Grace ansaitsee omassa sarjassaan kolme tähteä.






Ihonhoitoon ja kylpytuotteisiin erikoistuneen Philosophyn muutkin tuoksut ovat kukin helppoja ja edullisia. Jätin ne kuitenkin suosiolla Sephoran hyllyyn. Sitä vastoin kannoin Suomeen tämän ohella Hawaiian Getaway- ja Full of Fortune Cookie-pakkaukset. Lotrasin saippuoilla jo hotellin kylpyammeessa. Herkullisten tuoksujen lisäksi myös etikettien myönteisestä elämänfilosofiasta muistuttavat tekstit luovat tästä brändistä todellisen piristyksen arkeen. Olisin voinut hamstrata näitä. Kasvojen ihonhoitoon suunnatut tuotteet vaikuttivat myös erittäin lupaavilta.




...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti